Sivut

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Lavastettu joulu










Mä rakastan juhllien järjestämistä ja niiden suunnittelemista. Joulu on juhlista ihanin eikä se ajoissa suunnitteleminen tee poikkeusta tässäkään asiassa. Koristin pienen nurkkauksen jouluiseksi. Hiemankos se tuntui hassulta, mutta tilanteiden lavastaminen on hauskaa:) Tälläinen nurkkaus meillä voi hyvinkin olla jouluna. Edellisen postauksen sydämet ovat päässeet oksille roikkumaan. Yksi on myös lahjapaketin koristeena. Jokaisessa on erilainen kuviointi ja ne on kauniita.

Sydämet


Askartelumassaa, pitsiliina, kaulin, alusta


Kaulitse massa melkein niin ohueksi kuin tahdot koristeiden olevan.
Kaulitse pari kertaa liinan kanssa.


Paina muotilla "pipareita", Paina pillillä reikä ripustuslenkkiä varten.


Jätä kuivumaan noin vuorokaudeksi. Kääntämällä "pipareita" välillä, saa ne kuivumaan ehkä aavistuksen nopeammin. Suuret sydänkoristeet on tehty vohveliraudalla. vaatii melko paksun massakerroksen.